HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Videotentissä John

John Mwansa, 20v.


Sambiassa seksistä puhuminen on edelleen tabu. John vastaa kysymykseen seksin aloittamisesta samoin kuin niin moni muukin sambialainen nuori. Mutta onkohan se ihan totta?

Katso myös

Koulun seksuaalikasvatus, unohduitko viime vuosituhannelle?

On vuosi 2012. Istun yläkoulun terveystiedon tunnilla ja kuuntelen tylsistyneenä opettajan luennointia seksistä. Hän lausuu sanan ”penis” jokaisella kerralla erikoisesti venyttäen, ”pheeenis”, ja luokka hörähtää. Tahtoisin jo kotiin, sillä en koe oppivani tästä mitään hyödyllistä. Tunnen vahvasti, ettei tunti ole suunnattu minulle. Siellä puhutaan ainoastaan pheeeniksistä ja emättimistä, tytöistä ja pojista, kondomeista ja ensimmäisen kerran kivuista sekä siitä, kuinka tytön ei vain pidä hankkiutua raskaaksi nuorella iällä.


Seksuaalisuus ei ole kilpailu

Kenellä meidän luokassa on suurimmat tissit ja kuka joutuu turvautumaan "dopingiin" toppaamalla varustustaan isommaksi? Kenelle on suurin muskeli ja tiukoin six-pack? Kuka teki mitäkin ensimmäisenä? Joskus voi tuntua siltä, että kaikesta kilpaillaan. Mutta onko siinä mitään järkeä? #MunTarina-juttusarjassa nuoret pohtivat seksuaalisuutta ja matkaansa aikuisuuteen. Tässä tarinassa ihmetellään ikuista tarvetta kilpailla kaikesta.


Nuoren miehen ajatuksia seksuaalioikeuksista

#MunTarina´ssa nuoret pohtivat omaa seksuaalisuuttaan ja matkaansa aikuisuuteen. Kirjoitusten kautta päästään myös kurkistamaan käsityksiin ja kokemuksiin eri puolilla maailmaa. Mitä tarkoitetaan seksuaaliterveydellä tai toteutuvatko vähemmistöjen seksuaalioikeudet? Tällä kertaa asiaa pohtii nuori mies Nepalista.


Saako seksistä puhua Nepalissa?

#MunTarina´ssa nuoret pohtivat omaa seksuaalisuuttaan ja matkaansa aikuisuuteen. Kirjoitusten kautta päästään myös kurkistamaan käsityksiin ja kokemuksiin eri puolilla maailmaa. Kuinka eri tavoin seksuaalisuuteen suhtaudutaan? Sarjan toisessa kirjoituksessa kuullaan nepalilaisen nuoren ajatuksia.


Kambodžalainen tv-spektaakkeli murtaa seksitabuja

Aina ei tarvitse toistaa kaavaa ja olla tylsä, varsinkaan jos asiat voisi tehdä paljon hauskemminkin. Vai mitä mieltä olet tästä tv-ohjelmasta?