HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Sinkkuelämää-sarjan kasvatti

Sinkkuelämää-sarjan kasvatti

Sinkkuelämää-sarjan kasvatti

Minä olen sellaista sukupolvea, joka on kasvanut aikuiseksi katsoen Sinkkuelämän uusintoja. Jokaisena iltana neljä ystävystä ovat vierailleet luonani television välityksellä puhuen miehistä, rakkaudesta ja seksistä. Alakoulun loppupuolella kaikki koulukaverini katsoivat sarjaa ja yläkouluun siirryttäessä monesti puhuimme keneen nelikosta samaistuimme.

Neljä hyvätuloista, valkoista, korkeakoulutettua heteronaista elävät kuten kuka tahansa tätä ryhmää edustava henkilö. Suurimmat ongelmat heidän suhteissaan liittyvät yleensä ympärileikkaamattomuuteen, toimeentuloon tai siihen, että mies asuukin Brooklynissä.

 

Koko teini-ikäni ajattelin, että rakkaussuhteissa pitää kärsiä, jotta se olisi “aitoa” tai “merkityksellistä”. Turvallinen, varma ja luotettava eivät ole piirteitä, joita Sinkkuelämää-naiset etsivät kumppaneissaan Manhattanilla eivätkä ne täten olleet minullekaan kriteeristön yläpäässä. Kun kopioi deittailusääntönsä televisio-ohjelmasta, jossa draaman kaari on yleensä tärkeämpi kuin toimiva suhde, löytää itsensä aikamoisesta rakkauden viidakosta, jossa itsensä arvostaminen on jaksokohtaista luksusta.

 

Gif jossa Sinkkuelämää-sarjan Charlotte puhuu uusista lesbokavereistaan

Tässä yhteiskunnassa, jossa yhden hengen talouksien määrä lisääntyy; yksiöiden kysyntä on valtavaa ja ruokakaupoissa markkinoidaan pienempiä pakkauskokoja “sinkkupaketteina”, luulisi olevan positiivisempi suhtautuminen yksin elämiseen. Sinkut eivät ole kuluerä tai taakka, vaan täysivaltaisia, veroja maksavia yhteiskunnan jäseniä.  Sinkkujen on otettava tabujen rikkominen omiin käsiinsä. Kaikkien ei tarvitse tavoitella rakkaussuhdetta tai suhteita, vaan on aivan hyväksyttävää olla yksin ja onnellinen.

 

Täytyy muistaa, että sarjan aloittaessa vuonna 1998 maailma oli täysin erilainen. Bill Clinton toipui seksiskandaalistaan Yhdysvaltain presidenttinä, Suomessa maksettiin markoilla ja Euroopan Unionissa oli puolet vähemmän jäsenmaita. Aikakaudelleen nyt 20-vuotias sarja oli huikea äänenkannattaja tasa-arvolle ja se onkin ottanut kantaa moniin varsinkin naisten kohtaamiin epäkohtiin kuten palkkatasa-arvoon.

 

Gif, jossa Sinkkuelämää Samantha pohtii, milloin hänen elämänsä alkoi pyöriä miehen ympärillä.

Nykypäivänä Sinkkuelämän uusintoja katsoessa huomaa kiinnittävänsä huomiota sellaisiin seikkoihin, kuten montako ei-valkoista poikaystävää sarjassa näkyy(kaksi, joista kumpikaan ei merkittävä puolisoehdokas) tai seksuaalivähemmistöjen representaatioon, joka on hyvin yksipuolista ja se onkin varattu useimmiten muodista kiinnostuneille (valkoisille) homomiehille, joiden tehtävä sarjassa on olla joka-tytön-gay-bestfriend sekä uraa tekeville maskuliinisille (valkoisille) lesbonaisille. Sukupuolivähemmistöjä ei sarjassa näy eikä teemaa edes sivuta muutamaa Drag Queenia lukuunottamatta. Sinkkuelämää-sarja tulisi ottaa sellasena kuin se onkin; aivoja tyhjentävänä viihteenä.

.

Ja aivan lopuksi: Sinkkuus ei ole syntiä, vaan jokainen saa päättää omasta suhdestatuksestaan; pariutua, olla pariutumatta, pariutua useamman henkilön kanssa, erota, tehdä lapsia tai olla tekemättä lapsia. Siihen ei voi yksikään poliitikko, äiti, täti, setä tai kaupan kassa vaikuttaa.

 

Onnea Sinkkuelämää 20 vuotta!

 

Iida Yliannala

Kolumnisti on oman sinkkuelämänsä Samantha, jolla kuitenkin on hieman parempi käsitys vähemmistöistä, yhteiskunnan rakenteellisista vioista ja intersektionaalisesta feminismistä.

 


Teksti: Iida Yliannala Kuvat: http://satcgifs.tumblr.com