HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Seksuaalioikeuksien 101: oikeus suojeluun, terveyteen ja tietoon


Seksuaalioikeuksien 101: oikeus suojeluun, terveyteen ja tietoon

Seksuaalioikeuksien 101 -sarjassa on edetty toiseen osaan, jossa käsitellään oikeus suojeluun, terveyteen ja tietoon. Nämä oikeudet ovat ehkä perustavanlaatuisimpia seksuaalioikeuksia, jotka liittyvät läheisesti turvallisuuteemme ja hyvinvointiimme. Ensimmäisen osaan, jossa käsiteltiin oikeus nauttia ja näkyä, pääset tästä.

Oikeus suojeluun

Sinulla on oikeus suojella itseäsi ja tulla suojelluksi erilaisilta ei-toivotuilta teoilta ja terveysvaikutuksilta. Oikeus suojeluun koskee myös esimerkiksi seksuaalisuuteen tai kehoon liittyviä rajoituksia tai loukkauksia esimerkiksi uskonnon tai aatteen taholta.

Aivan keskeisiä seksuaalioikeuksiin ja suojeluun liittyviä käsitteitä ovat kehollinen ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Sinulla on oikeus päättää vapaasti kehoasi ja seksuaalisuuttasi koskevissa asioissa. Sinun kehosi on sinun. Sinun seksuaalisuutesi on sinun. Näihin asioihin ei kenelläkään muulla ole mitään sanomista.

Mitä oikeus suojeluun tarkoittaa käytännössä?

Seksuaalisen kanssakäymisen tulee perustua suostumukseen. Aina. Piste.

Jos oikeuttasi suojeluun ei kunnioiteta, saatat kokea seksuaalista kaltoinkohtelua. Seksuaalista kaltoinkohtelua voi olla muun muassa koskettelu, ahdistelu, seksuaalisuuden haukkuminen ja seksuaalinen väkivalta. Kaltoinkohtelun kokeminen voi aiheuttaa esimerkiksi ahdistusta ja pelkoa. Voit ottaa yhteyttä läheiseen aikuiseen tai asiantuntijaan, Väestöliitolla ja monilla muillakin järjestöillä on asiantuntijachatteja ja auttavia puhelimia viikottain.

Suomessa joka puolet ihmisistä ei käytä kondomia uuden seksikumppanin kanssa. Kondomia tulisi kuitenkin käyttää, koska raskaudenehkäisyn lisäksi se suojaa seksitaudeilta. Voit hyvin vaatia seksikumppaniltasi, että kondomia käytetään. Ehkäisystä on muutenkin hyvä puhua ennen seksiä.

Oikeus terveyteen

Oikeus terveyteen liittyy vahvasti terveydenhuoltoon. Sinulla on oikeus saada tarvitsemaasi terveydenhuoltoa nopeasti myös seksuaaliterveysasioissa. Sinulla on oikeus tietoon ja välineisiin, joilla voit ehkäistä epätoivottuja raskauksia ja seksitauteja. Oikeus terveyteen koskee myös raskaudenkeskeytystä tai vastaavasti tukea raskauden aikana.

Mitä oikeus terveyteen tarkoittaa käytännössä?

Joissain Suomen kunnissa on otettu käyttöön maksuton ehkäisy nuorille, esimerkiksi alle 25-vuotiaille. Tämä turvaa sen, että nuorilla on pääsy juuri heille itselleen sopiviin ehkäisyvälineisiin. Ehkäisyneuvonta on ollut kuntien vastuulla vuoden 1972 kansanterveyslaista alkaen. Voit selvittää oman kuntasi tilannetta hakemalla “ehkäisneuvonta + kunnan nimi” jossain hakukoneessa.

Kuitenkin vaikkapa sateenkaarevuus vaikuttaa seksuaaliterveyskysymyksiin. Myös sateenkaarevilla ihmisillä on oikeus terveyspalveluihin, joissa heidät kohdataan asiantuntevasti ja luottamuksellisesti. Esimerkiksi hiv-tartuntoja todetaan eniten niiden miesten, jotka harrastavat seksiä toisten miesten kanssa, keskuudessa. Transihmisillä on omat seksuaaliterveyteen liittyvät tarpeensa, mutta tietoa jakavaa materiaalia on niukasti.

Oikeus tietoon

Seksuaaliterveyteen ja -oikeuksiin liittyy paljon informaatiota. Sinulla on oikeus tietää esimerkiksi ehkäisystä ja seksitaudeista. Lisäksi tieto seksuaalioikeuksista (eli juuri näistä, mitä tämä juttusarja käsittelee!) on tärkeää. Myös tietoa ja kasvatusta seksuaalisuudesta ja sen luonnollisuudesta ja ilmaisemisesta tulee olla saatavilla. Tiedon tulee olla syrjintää ja stigmaa vähentävää. Nimenomaan tieto mahdollistaa itsensä suojelemisen ja hyvän seksuaaliterveyden.

Mitä oikeus tietoon tarkoittaa käytännössä?

Oikeus tietoon liittyy vahvasti seksuaalikasvatukseen. Seksuaalikasvatuksen tavoitteena tulee olla, että ihmiset osaavat tehdä seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyviä päätöksiä täysin informoituina ja vapaasta tahdostaan. Seksuaalikasvatuksen tulee tarjota tietoa kohderyhmälle ymmärrettävällä kielellä.

Suuri osa seksuaalikasvatuksesta tapahtuu kouluissa. Valitettavasti oppikirjat saattavat olla jämähtäneitä vanhanaikaisiin ajatusmalleihin, kuten Hurmassa on kirjoitettu jo aiemmin. Myös koti ja muu ympäristö tekee seksuaalikasvatusta epävirallisesti. Esimerkiksi Hurma välittää seksuaalisuuteen liittyvää tietoa. Usein median välittämä kuva seksuaalisuudesta on yksipuolista. Siksi muunlaistakin tietoa tulee olla saatavilla.

 

Lisää tietoa seksuaalisuudesta:

http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/tietoa-seksuaalisuudesta/

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/09/seksuaalikasvatus-milloin-miten-miksi

 

Teksti: Vilja Luomala

HURMAn löydät Instagramista (https://www.instagram.com/hurmalehti.fi/) ja Twitteristä (https://twitter.com/hurmalehti_fi).

 

Katso myös

Seksuaalioikeuksien 101: oikeus vaikuttaa ja yksityisyyteen

On vuorossa Seksuaalioikeuksien 101 -sarjan kolmas ja viimeinen osa. Aiemmat osat voit lukea täältä ja täältä . Tänään vuorossa on oikeus vaikuttaa ja oikeus yksityisyyteen.


Seksuaalioikeuksien 101: oikeus nauttia ja näkyä

HURMA-lehden uuden tulemisen kunniaksi on aika palauttaa mieleen, mitkä ovat ne seitsemän seksuaalioikeutta, joita HURMA käsittelee. Oikeudet löydät HURMAn etusivulta ja kuvia klikkaamalla pääset tarkastelemaan monenlaista sisältöä eri oikeuksiin liittyen. Lähikuukausina ilmestyy kolmiosainen sarja Seksuaalioikeuksien 101, jossa käydään läpi kaikki seitsemän seksuaalioikeutta tarkemmin. Tämä on ensimmäinen osa, jossa käsitellään oikeus nauttia ja oikeus näkyä.


# Oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi

Oikeus suojeluun on yksi seksuaalioikeuksista. 19-vuotias Liina Ilves teki siitä taidetta.