HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Onko seksipositiivisuus aina positiivista?

Blogi

Onko seksipositiivisuus aina positiivista?

Seksipositiivisuudesta on tullut kaikkien huulilla oleva polttava muotisana, jonka nimeen vannotaan fanaattisesti sen suuremmin käsitteeseen perehtymättä tai sitä kyseenalaistamatta ja purkamatta. Tässä blogikirjoituksessa Emmi Rantanen tarttuu käsitteeseen kriittisestä näkökulmasta: mistä se on peräisin, miten se heijastaa aikamme sosiaalista maailmaa ja kuinka se muokkaa käsitystämme seksistä?

Seksipositiivisuus on kenties yleisin ja laajimpaan käyttöön levinnein käännös englanninkielisestä sex-positivity -käsitteestä. Seksimyönteisyydestäkin voi välillä kuulla puhuttavan tai nähdä kirjoitettavan, joskin sen käyttö jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle luultavasti siksi, että myönteisyys-käsitteessä vaarana on sekoittaa sana sitä läheisesti muistuttavaan ”myöntymiseen”.

Seksipositiivisuus-käsite on yhteydessä seksipositiivisuus-liikkeeseen tai -yhteisöön, joka syntyi 1980-luvulla osittain vastauksena HIV/AIDS-epidemiaan pyrkimyksenään ottaa huomioon erilaisia seksuaalisia toimintoja, joita ihmiset – eritoten LGBT-ihmiset – voisivat harjoittaa turvallisesti. Seksipositiivisessa liikkeessä on osittain kyse myös niin kutsuttujen kolmannen aallon feministien tietoisesta eronteosta aiempien vuosikymmenien ”seksikielteisiin” tai ”seksinegatiivisiin” toisen aallon radikaalifeministeihin, jotka vastustivat pornografiaa, sadomasokismia ja kaupallista seksiä, joihin – ja joita harjoittaviin naisiin – uudemman aallon feministit suhtautuvat myönteisemmin. [1] 

Kulttuurimme on tosiasiassa ollut toki ”seksinegatiivinen” jo paljon 1960-luvun radikaalifeministejä pitempäänkin; itseasiassa länsimaissa juuri 1960-luvulla ehkäisyn ja vapaamman seksin yleistyessä, abortin laillistuessa, asenteiden höllentyessä ja homoseksuaalisuuteen suhtautumisen muuttuessa voidaan ajatella, että kulttuuri oli muuttumassa seksimyönteisemmäksi kuin koskaan ennen. Sitä ennen (ja osittain toki edelleenkin) valloillaan on ollut kristillinen seksuaalimoraalikäsitys, jossa kaiken heteroseksuaalisen avioliiton ulkopuolella tapahtuvan seksin on nähty olevan epäsopivaa ja epäsiveellistä. [1]

Seksuaaliasiantuntijat Meg-John Barker ja Justin Hancock huomauttavatkin, että seksipositiivisuus jakautuu kahteen: 1960-luvun jälkeen syntyneeseen valtavirtaseksipositiivisuuteen, sekä seksipositiiviseen liikkeeseen tai yhteisöön. Valtavirtaseksipositiivisuus korvasi kristillisen seksuaalimoraalin ja on valloillaan ympäröivässä kulttuurissamme. Seksistä on yhä enemmän tullut individualismin ja nautinnon kenttä [2] [3] [4], ja voidaan jopa puhua seksuaalisesta yrittelijäisyydestä [5]: opettelemme tekniikoita, ostamme tuotteita ja työstämme seksielämästämme mahdollisimman nautinnollista. Näytämme, kuinka paljon hauskaa pidämme, ja siten todistamme, kuinka onnistuneita me olemme seksielämissämme ja kuinka hyviä ihmissuhteemme ovat.

Barker ja Hancock toteavatkin, että valtavirtaseksipositiivisuus on luonut uudenlaisia paineita: paineita siitä, kuinka hyvää seksiä harrastamme. Valtavirtaseksipositiivisuus ei ole myöskään onnistunut täysin pyristelemään irti heteronormatiivisuudesta. Seksipositiivisuusliike sen sijaan kattaa fetissiyhteisöt ja polyamoriset yhteisöt, seksibileissä käyvät ihmiset ja monenlaiset muut viihteelliset seksin muodot. Keskeistä on avoimuus ja kokeilunhaluisuus. [1]

Miksi seksipositiivisuus voi olla ongelma?

Pyrkiessään eroon kristillisestä seksuaalimoraalikäsityksestä, jossa normaali käsittää avioliitossa tapahtuvan heteroyhdynnän, seksipositiivisuus on tullut luoneeksi uudenlaisen normaalin: omia taitojaan kehittävän, hyvää seksiä harrastavan, aktiivisen ja eksperimentaalisen nautiskelijan. [1] [2] [3] [4] [5] Vaikka seksipositiivisuuden puolestapuhujat pitävätkin suostumusta välttämättömänä ehtona seksin harrastamiseen, liikutaan monesti harmaalla alueella silloin, kun seksipositiivisuus-aatteen painostamina yksilöt olettavat, että heidän ”kuuluu” rikkoa rajojaan ja eksperimentoida sängyssään (tai seksibileissä). Seksin suostumuksellisuus jää tällöin hyvin näennäiseksi. Olen käynyt muutaman ystäväni kanssa tästä keskustelua, ja saanut ajatuksille todellakin vastakaikua: lähipiirissänikin on ihmisiä, jotka kokevat joutuneensa ylittämään rajansa, koska ”Hei come on – ajattele seksipositiivisesti, kokeile vähän!”.

Seksipositiivisuuden aate aktiivisesta ja kokeilunhaluisesta nautiskelijasta on myös luotaantyöntävä ja saavuttamaton monelle. Toimittaja Laura Friman rinnastaa seksipositiivisuus-ilmiön kolumnissaan ”boss lady” -ajatusmalliin: ”voimaannuttavaksi tarkoitettu ilmiö kääntyy helposti itseään vastaan” [6]. Monelle seksuaalisuus ei ole helppo ja mutkaton asia, vaan siihen saattaa liittyä kipua ja traumojakin. Tai sitten yksinkertaisesti seksi ei vain ole osalle ihmisistä niin tärkeä minuuden ja individualismin rakennuspalikka, että tarvitsisi harjoittaa ”seksuaalista yritteliäisyyttä”. Voi myös olla, ettei seksi kiinnosta lähes ollenkaan tai lainkaan, kuten esimerkiksi aseksuaalisuuden tapauksessa.

Seksipositiivisuutta on kritisoitu myös siksi, että se on hyvin keskiluokkainen, valkoinen ja ableistinen eetos. Normin asettuessa eksperimentaaliseen seksuaalisuutensa toteuttajaan, herääkin kysymys, mitä eri sosioekonomisia luokkia, etnisyyksiä ja kehollisuuksia tämä sulkee ulkopuolellensa? [1] 

Kohti seksikriittisyyttä

Seksipositiivisuus-käsitteen yksi ongelmakohta on sen sisäänrakennettu binäärisyys: ilman seksipositiivisuutta ei voi olla -negatiivisuutta. Kahtiajakoon liitetään myös muita binäärejä: hyvä/huono, terve/haitallinen ja niin pois päin. Tällaisten kahtiajakojen problemaattisuutta korostaa myös kysymykset määrittelyvallasta: kenellä on oikeus päättää, mikä on negatiivista ja mikä positiivista; ja onko seksin hyvyys ja haitallisuus niitä aina kaikille? [7] Seksologi Lisa Downing on kyseenalaistanut jaon ja pitää sitä hedelmättömänä ja riittämättömänä kun tarkastellaan seksiä, seksuaalisuutta ja valtaa. Sen sijaan hän ehdottaa seksikriittisyyttä; näin pääsemme eroon binäärisestä napa-ajattelusta ja suhtaudumme kaikkeen seksiin ja seksuaalisuuteen niitä tarvitsevalla kriittisyydellä. [7] [8]

Seksikriittisyys pyrkii näkemään kahtiajaotteluiden yli, jossa yhtäällä on ”seksinegatiivinen” kristillinen seksuaalimoraali tai toisen aallon radikaalifeministit, ja toisaalla vapaamieliset ja sallivammat seksipositiivit. Seksikriittisyyden mukaan niin heteropariskunnan välinen yhdyntäseksi, kuin esimerkiksi queer fetisismi, ansaitsevat tulla yhtä lailla kriittisesti tarkastelluksi. [7] Nyt tuntuu, että seksipositiivisuus pääsee kuin koira veräjästä kriittisen tarkastelun alla: seksipositiivisuus-liike on hyvin sokea omille ongelmakohdilleen. Ajatellessaan suhtautumisensa seksuaalisuuteen olevan mutkaton, normeja rikkova ja lähtökohtaisesti positiivinen, liike ei välttämättä tunnistakaan omaa normatiivisuuttaan ja ulossulkevuuttaan, sekä mahdollisia puutteita suostumuksellisuudessaan.

Törmätessäni seksikriittisyys-termiin ilostuin, sillä koin, että vihdoin on aate, johon voin samaistua. Yrittäessäni etsiä tietoa seksikriittisyydestä suomen kielellä havaitsin, ettei termi ole vielä vakiintunut suomenkieliseen keskusteluun – tai sitten joku on kääntänyt sen joksikin muuksi, onhan seksikriittisyys oma käännökseni Downingin sex criticalista.

Siispä myönnän olevani seksikriittinen. Vaikka seksipositiivisuus-käsite tuntuukin osin houkuttelevalta – onhan kulttuurimme vielä monessa suhteessa hyvin seksikielteinen – en kuitenkaan voi ottaa sitä omakseni. Olen yhtä mieltä siitä, että sievistelevästä seksuaalimoraalista tulisi päästä eroon, mutta niin ei kuitenkaan tulisi tapahtua korvaamalla aiemmat normit uusilla. Myös nautinto ja kokeilunhaluisuus ovat mielekkäitä yksilöllisiä päämääriä, mutta niistä ei saisi tulla kollektiivisia paineita.

Identifioidun seksikriittiseksi juuri sen takia, että kuten perinteisen heteronormatiivisen seksikuvaston ja -puheen kritisoimisen kohdalla, nimenomaan myös seksipositiivista puhetta tulisi kritisoida. 
 

Kirjoittaja: Emmi Rantanen, Väestöliiton nuorten työryhmä.
 

Lähteet:

[1] https://megjohnandjustin.com/sex/sex-positivity-2/

[2] Helén, Ilpo & Yesilova, Katja. 2006. ”Shepherding Desire: Sexual Health Promotion in Finland from the 1940s to the 1990s”. Acta Sociologica 49(3): 257–72.

[3] Yesilova, Katja. 2001. ”Sukupuolittunut seksuaalikasvatus”. Sosiologia 38(3): 192-204.

[4] Malm, Karla. 2017. ”Normaalin muuttuvat rajat. Seksuaalikasvatus peruskoulun oppikirjoissa vuonna 1972–2013.” Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Helsinki.

[5] Harvey, Laura & Gill, Rosalind. 2011, "Spicing it up: Sexual entrepreneurs and the sex inspectors." New femininities. Palgrave Macmillan, London. 52-67.

[6] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/02/15/laura-frimanin-kolumni-seksipositiivisuus-on-kauheaa

[7] http://sexcritical.co.uk/2012/07/27/what-is-sex-critical-and-why-should-we-care-about-it/

[8] Downing, Lisa. 2013. Safewording! Kinkphobia and gender normativity in Fifty Shades of Grey. Psychology & Sexuality, 4(1), 92-102.

 


Teksti: Emmi Rantanen

Katso myös

Orgasmikuilu ja mystinen klitoris

Tuoreimman FINSEX-tutkimuksen mukaan vain 46 prosenttia naisista ilmoittaa saavansa useimmiten orgasmin yhdynnässä. Miehillä vastaava osuus on 93 prosenttia. Mistä orgasmikuilu johtuu? Entä miten klitoris liittyy siihen?


Ansaitsemme rehellistä ja turvallista seksuaalikasvatusta!

Tällä viikolla vietetään Veckan Sex -teemaviikkoa, joka on Väestöliiton nuorisotyöryhmän järjestämä seksuaalikasvatusviikko. Konsepti on adoptoitu Suomeen muista Pohjoismaista. Veckan Sexin aikana olemme jo useana vuonna kiertäneet vetämässä seksuaalikasvatustuokioita peruskoululaisille. Me nuorisotyöryhmäläiset kampanjoimme Veckan Sexin aikana avoimen ja seksuaalisuuden moninaisuuden huomioivan seksuaalikasvatuksen puolesta myös Väestöliiton somekanavissa. Veckan Sexin kunniaksi muistelemme pieleen menneitä seksuaalikasvatustuokioita, jotka inspiroivat meitä jakamaan kanssanuorille tietoa seksuaalisuudesta hieman monipuolisemmin: 
 


Hyväksyykö Suomi ihmisoikeuksien polkemisen?

"Huolestuttavaa on myös se, että Euroopan unionilla ei ole työkaluja ihmisoikeuksia rikkovien maiden rajoittamiseen tai rikkomuksiin puuttumiseen." Iida Yliannala pohtii blogissa, miten voisimme puuttua yhteisten eurooppalaisten arvojen, kuten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien alasajoon.


Minulla on ollut useita ekoja kertoja – eli siis uusia kertoja

Miksi ajattelemme usein, että eka kerta on erityinen pelkästään naisoletetuille ja että se tapahtuu vain kerran elämässä?


Miss Gay Finland 2019: “Erilaisuus yhdistää meitä”

Vuoden 2019 Miss Gay Finland on Lotta Jäppinen, 28. Jäppinen haluaa rikkoa sateenkaari-ihmisyyteen, sukupuoleen, ulkonäköön ja mielenterveyteen liittyviä stereotypioita.