HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Kuukauden paras viikko

Kuukauden paras viikko

Kuukauden paras viikko

Puolukkapäivät. Hilloviikot. Menkat. Kuukautiset.

Viikon rippileirin ensimmäisenä päivänä alkaneet kivut olivat ensimmäiset askelmerkit siihen, että tajusin menkkojeni olevan merkittävät minuuteni kannalta. Kuukautiseni alkoivat, kun olin 12-vuotias ilman sen suurempaa draamaa, mutta sen jälkeen ne ovat leimanneet kaikkia elämäni tärkeimpiä tapahtumia. Koska muistan lähes kaikki merkittävät päivät menkkojeni kautta, kertomani tarinat esimerkiksi ylioppilasjuhlista, vaalivalvojaisista tai lomamatkoista alkavat menkkaselostuksella.

Olen ollut todella onnekas mitä tulee seksuaalikasvatukseen. Kolmen lapsen nuorimpana siinä vaiheessa, kun minua alkoivat menkka-asiat mietityttämään ei ollut olemassa kysymystä, jota äidiltäni ei olisi jo kysytty. Olen uskomattoman kiitollinen, että hän vastasi faktoihin pohjaten sekä kertoi kattavasti mikä minua olisi noin kymmenen vuoden päästä odottamassa. Myöhemmin hän ohjeisti mitä tehdä h-hetkellä, ja tuki silloin kun kaikki itketti.

Kaikki ystäväni eivät ole kokeneet samanlaista opastusta. Kotona on saatettu hiljentyä aiheesta kokonaan. Yksi ystäväni muisteli, ettei hänen äitinsä ehkä koskaan olisi sanonut sanaa “kuukautiset” ääneen hänen kuultensa. Toisaalta taas ystävieni kokemuksissa koulussa saadulla kasvatuksella on pärjännyt ihan hyvin, turvallisessa tilassa on voinut kysyä ja saada vastauksia.

Taiteilija Rupi Kaurin useampaan kertaan Instagramista poistettu menkkakuva. // Rupi Kaur, Prabh Kaur 2015

Länsimaissakin tiedon saatavuus vaihtelee, mutta maissa, joissa seksuaalikasvatus on lapsen kengissä eikä perheiden keskustelukulttuuriin kuulu seksuaali- tai sukupuoliaiheet, verta vuotavien olot voivat olla varsin tukalat. Enenevissä määrin kampanjat koulutuksen ja puhtaan veden saannista ovat saaneet rinnalleen myös kampanjoita intiimihygienian puolesta. Seksuaalikasvatus, ja varsinkin kuukautisista puhuminen, on tärkeässä roolissa siinä, kuinka pitkälle tytöt kehittyvissä maissa kouluttautuvat.

Vaikka olenkin menkkojeni kanssa hyvää pataa, kesti kauan ennen kuin pystyin avoimesti vitsailemaan PMS:n pehmentämän pääni sutkauksista tai kuukautisteni jopa koomisesta täsmällisyydesta. Kuitenkin ihan jokainen menstruoiva on kokenut ohivuotoja, tahraisia lakanoita, kramppeja, mielialaoireita tai ainakin ne kuuluisat ensimmäiset kuukautiset. Jokaisen kuukautiset ja niihin liittyvät tuntemukset ovat erilaisia. Hävetä ei siis kannata, vaikka vielä ei tekisikään mieli maalata pääsiäismunia omalla menkkaverellään.

Kansainvälistä kuukautispäivää vietetään 28. toukokuuta!
 

Iida Yliannala / 2018

Kirjoittaja on parikymppinen maailmanparantaja, jonka kuukautiskierto on tasan 30 päivää ja lempi PMS-herkku pistaasipähkinäjäätelö.


Teksti: Iida Yliannala, Kuva: Rupi Kaur

Katso myös

#Veritarinoita: Bangladeshissa kuukautisia ei haluta

Bangladeshissa tehtaissa työskentelevät naiset syövät ehkäisypillereitä ilman taukoja, ettei heille tulisi kuukautisia.


#Veritarinoita: Pois vedetty

Poisvedetystä tamponista

lentää veriroiskeet

vessan seinään,

matolle

ja

vaatteisiisi.


#Veritarinoita: Mitä kuuluu Etiopiaan?

25 prosentilla etiopialaisista tytöistä ei ole minkäälaisia kuukautissuojia käytettävissään.


#Veritarinoita: Nepalissa kuukautisista kuiskitaan

”Öö, hmm, tiedätkö sinä kuukautisista?”, minulta kysyttiin empien ja varovaisesti taannoin eräällä Nepalin työmatkalla. Kun totesin, että kyllähän asiasta jotain saatan tietää, tuntui, kuin padot olisivat auenneet.


#Veritarinoita: Keniassa kuukautisten uskotaan tappavan karjaa

Keniassa tytöt ja naiset eivät saa kuukautisten aikana koskea esimerkiksi lehmiin.