HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Kun vauvat katosivat

Blogi

Kun vauvat katosivat

Synnytysikäisten ihmisten kohdut ovat polttava puheenaihe julkisuudessa kuukaudesta toiseen. Hurman kirjoittaja avaa kaikelle kansalle vauva-aiheiset tuntonsa raskaudenpelon, vauvatoiveen ja yhteiskunnallisen paineen ristitulessa

Olen parikymppinen nainen. Valmistuin korkeakoulusta vastikään ja otan ensimmäisiä askelia urapolullani. Olen ollut vakaassa parisuhteessa pari vuotta ja vauvakuumekin on tullut ja mennyt omia aikojaan jo kauan. Asuntoomme varmaankin mahtuisi vauva: sen sänky voisi olla makuuhuoneen nurkassa ja kai ammekin saataisiin sopimaan kylpyhuoneeseen. Omat ja puolisoni vanhemmat ovat olleet täysin hiljaa lapsenlapsiasioista, mutta uskon, että he olisivat myötämielisiä perheenlisäykselle ja tukisivat meitä. Isoäitini neuloisi vauvalle nutun ja saisin sukumme kastemekon lainaan. Toivomme perheenlisäystä, mutta vasta useiden vuosien päästä.

Ja kuitenkin: pelkään jatkuvasti, että tulen raskaaksi. Pallottelen vahinkoraskauden mahdollisuutta säännöllisesti ja vakuuttelen itselleni, että Suomessa kyllä saa abortin, jos tarvitsee. Huolestun, kun vuotoa ei kuulu. Murisen ja ärisen ajatuksissani kohdulleni joka kuukausi, kun se muljuu ja särkee ja tekee omiaan. Entä jos siellä on jotain outoa meneillään? Aamupalan jälkeen oli paha olokin vielä. 

Laitan viestin kaverille. “Väitän, että oot raskaana”, hän vastaa. Jep. En ole yksin raskaaksi tulemiseen liittyvän epäluuloisuuteni kanssa.

Käytän ehkäisyrengasta, joka on yli 99-prosenttisesti tehokas. Jos sata ihmistä käyttää ehkäisyrengasta vuoden ajan täydellisesti ohjeiden mukaan, alle 1 heistä tulee raskaaksi. (Ongelma on tietenkin se, etteivät kaikki käytä rengasta tai muitakaan ehkäisyvälineitä täydellisesti ohjeiden mukaan.) Kohtelen ehkäisyrenkaita kuin arvoesineitä (ja ovat ne melko hintaviakin). Renkaat eivät saa jäätyä, joten käärin ne johonkin lämpimään ja kiirehdin sisätiloihin. Kerran kumppanini kantoi rengaspaketin takkinsa alla kotiin asti.

Raskaudessa pelottaa tietenkin kaikki synnytykseen asti, ja ihan syystäkin niin. Raskausaika vaikuttaa, no, raskaalta, ja etenkin kauhistuttaa ajatus vahinkoraskaudesta niin sanotusti pyytämättä ja yllättäen. Menettäisin kontrollin omasta kehostani, joka alkaisi käyttäytyä ihan oudosti, ja nykyinen melko vankka luotto ehkäisyyn olisi mennyttä.

Sitten on se toinen puoli asiaa. En halua vauvaa nyt. Tässä kohdassa pitäisi tietysti selitellä, että työtilanne on vähän epävarma tällä hetkellä ja puolison opinnotkin vielä kesken, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Jostain kyllä ilmaantuu vanhemmuuden asiantuntija kertomaan, kuinka “oikeaa aikaa ei olekaan”. Olkoon niin, mutta nyt on väärä aika. Vauva ei ole tervetullut meille vielä. Pelottaa, että tulen vahingossa raskaaksi, vaikka en ole vielä valmis ja minulta viedään mahdollisuus päättää sopivasta ajankohdasta. Kaiken kalenteroivana tyyppinä haluan hyödyntää perhesuunnittelusta parhaani mukaan, vaikka tiedänkin sen olevan modernia luksusta.

Miltä sitten tuntuu pelätä raskautta, toivoa vauvaa myöhemmin elämässä ja kuunnella syyllistävää syntyvyyskeskustelua samanaikaisesti? Suunnilleen yhtä mukavalta kuin legojen päällä käveleminen.

Luin taas lehdestä “vauvakadosta”, kuin vauvat olisivat joku luonnonvara, josta on nyt pulaa. Otsonikato. Katovuodet. Vauvakato. Vauvakatoahan kommentoivat ihmiset, jotka ovat yleensä itse ehtineet nuoruusvuotensa jo viettää ja ehkä he ovat muutaman pikku palleron tähän maailman pyöräyttäneetkin. Lehdissä sitten spekuloidaan siihen tyyliin, että “Ehkä nuoret haluavat keskittyä työhön ja omiin harrastuksiinsa” (eli ovat itsekkäitä) tai “Naisille saattaa tulla hedelmällisyyden lasku yllätyksenä” - tiedättehän, talvi yllätti autoilijat, hedelmällisyyden lasku yllätti naiset ja sitä rataa. Kommenttipalstoilla yksityishenkilöt huokailevat, kuinka vauvat ovat kerta kaikkiaan parasta maailmassa ja se nyt vaan on universaali totuus. Jos et sitä totuutta vielä tiedä tai usko, niin pikapikaa synnärille ja siitä se lähtee. Muutenkin nykynuoret ovat niin kauhean päättämättömiä - kyllä ennen vanhaan oltiin fatalisteja ja pysyttiin yhdessä, kun nyt kerran yhteen oli päädytty. Aivan kuin epätyydyttävään suhteeseen jääminen olisi suurikin ylpeydenaihe.

Ilmeisesti on suurikin synti, ettei halua lapsia a) heti paikalla b) isänmaan vuoksi c) suunnittelematta. Selvä asiahan se on, että lapsenhankintaiässä oleva sukupolvi on täysin pilalla, kun odottaa olevansa valmis - henkisesti, taloudellisesti, parisuhteessaan - ennen vauvatoiveen realisoitumista, ja on täysin reilua viskoa meitä tomaateilla joka suunnasta. Jotkut eivät edes halua lapsia, ja siitä nyt ainakin huomaa heti, että on itsekeskeinen ja muutenkin paha ihminen, jos ei halua lisääntyä!

Siinäpä vasta mukava ilmapiiri vauvatoiveen toteuttamiseen! Jatkuvasti peräänkuulutetaan lapsimyönteisempää yhteiskuntaa, mutta mieleni tekee laittaa tilaukseen myös nuorille aikuisille myötäisempi yhteiskunta. Mikään vähänkään synnytystalkoisiin viittaava ei takuulla saa meitä heittämään ehkäisyä roskikseen ja varaamaan neuvola-aikoja, vaikka muiden mielestä varmasti valistus ja vahvat kehotukset ovatkin tarpeen. Vauva- ja vauvattomuusrauha kaikille, kiitos!

Kirjoitus julkaistaan anonyymisti.