HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Elämä elettäväksi, tunteet tunnettaviksi

Elämä elettäväksi, tunteet tunnettaviksi

Elämä elettäväksi, tunteet tunnettaviksi

”A ship in harbor is safe, but that is not what ships are built for.” 

 

Lainaus on amerikkalaiselta professori-kirjailijalta John Augustus Sheddiltä. Ajatus muistuttaa, että elämä on tehty elettäväksi, ei varottavaksi. Saman idean voi soveltaa myös tunteisiin – ne on tehty käytettäviksi, ei suojeltaviksi.

 

 

Yksi yleisiä erilaisilla nuorten kysy ja vastaa -palstoilla kysytyistä kysymyksistä liittyy tunteiden kertomiseen kiinnostavalle ihmiselle tai aloitteen tekemiseen. Konkreettisia tapoja on monia ja yhtä oikeaa tai väärää ei ole. Suurin este itse käytännön sijaan lienee kuitenkin uskalluksen kerääminen toimintaan, onhan kyse siinä hetkessä valtavan suuresta, jopa elämää suuremmalta tuntuvasta ratkaisusta, johon ei itse voi vaikuttaa aloitteen tekemistä (tai tekemättä jättämistä) enempää.

 

Improvisaatioteatterissa, tutummin improssa, on eräs sääntö nimeltään Vaaraa kohti. Sillä tarkoitetaan, että aina kohtausta improvisoitaessa tulisi pyrkiä sellaisiin tekoihin ja repliikkeihin, jotka vievät tarinaa kohti yllättäviä ja isoja muutoksia, tapahtumia ja eteenpäin. Ei niin väliä, mitä tapahtuu, kunhan tapahtuu paljon. Logiikka sopii myös aloitteen tekemiseen. Johonkin pisteeseen asti voi jahkailla ja odotella, kartoittaa tilannetta, mutta jossain kohtaa kannattaa yleensä aloittaa eteneminen ”kohti vaaraa”. Oli lopputulos asioiden edistämisestä mikä hyvänsä, asiat menevät eteenpäin. Joko toivotusti, tai sitten harmittavasti, jolloin seuraa suuriakin ikäviä tunteita, mutta niistä pääsee yli ja ennen pitkää ajatukset ovat jo seuraavassa hyvässä asiassa, mitä elämä eteen heittää. Jos ei tiedä mistä aloittaa, aloittaa jostain. Jos ei tiedä miten tehdä, tekee jotain ja korjaa toimintaa sen mukaan, mikä ensin tehdyssä toimi ja mikä ei. Impron yksi huippuajatus on lause: Moka on lahja. Niin on, virheistä oppii, vaikka aloitteen tekeminen hyvin harvoin voidaan edes laskea sarjaan virheet ja mokat. 

 

Moni onnellisen suhteen saanut ihminen saattaa kuvailla aloitteen tekemistä kenen tahansa osapuolen osalta jopa ”elämänsä parhaaksi asiaksi”. Jos on pienikin mahdollisuus, että uskaltamisesta seuraisi jotain noin mahtavaa, eikö uskaltamisen odotusarvo lähes poikkeuksetta ole positiivinen? Jos miettii, mikä on pahinta, mitä voi käydä, niin worst case scenario yleensä ei ole aivan mahdotomman kamalaa, kun muistaa että siinä missä laivojakaan ei tehty seisotettaviksi satamassa, ei tunteitakaan tehty pysymään aina samalla tasaisella käyrällä.

 

Jokaisessa meissä on valtavat määrät potentiaalia, jonka olemassaoloa emme arvaakaan. Mitä jos sille antaisi mahdollisuuden paljastua?

 


Kuva ja teksti: Tua Videman