HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Esittelyssä HURMAn tekijä Kevin

HURMAn tekijä

Kuva filippiiniläisestä Kevinistä
Kevin, Filippiinit



"Minä uskon, että seksuaali- ja lisääntymisoikeuksista puhuminen ei ole enää tabu filippiiniläisten nuorien keskuudessa. Maailma muuttuu ja myös Filippiinit sen mukana.

Mielestäni seksuaalioikeuksien opettaminen nuorille on erityisen tärkeää, sillä jos heille ei kerrota heidän oikeuksistaan, he oppivat seksistä internetistä.

Tietämättömyys lisää myös riskiä tulla nuorena äidiksi tai isäksi sekä saada seksitautitartuntoja."

Katso myös

Seksuaalisuus ei ole kilpailu

Kenellä meidän luokassa on suurimmat tissit ja kuka joutuu turvautumaan "dopingiin" toppaamalla varustustaan isommaksi? Kenelle on suurin muskeli ja tiukoin six-pack? Kuka teki mitäkin ensimmäisenä? Joskus voi tuntua siltä, että kaikesta kilpaillaan. Mutta onko siinä mitään järkeä? #MunTarina-juttusarjassa nuoret pohtivat seksuaalisuutta ja matkaansa aikuisuuteen. Tässä tarinassa ihmetellään ikuista tarvetta kilpailla kaikesta.


Nuoren miehen ajatuksia seksuaalioikeuksista

#MunTarina´ssa nuoret pohtivat omaa seksuaalisuuttaan ja matkaansa aikuisuuteen. Kirjoitusten kautta päästään myös kurkistamaan käsityksiin ja kokemuksiin eri puolilla maailmaa. Mitä tarkoitetaan seksuaaliterveydellä tai toteutuvatko vähemmistöjen seksuaalioikeudet? Tällä kertaa asiaa pohtii nuori mies Nepalista.


Saako seksistä puhua Nepalissa?

#MunTarina´ssa nuoret pohtivat omaa seksuaalisuuttaan ja matkaansa aikuisuuteen. Kirjoitusten kautta päästään myös kurkistamaan käsityksiin ja kokemuksiin eri puolilla maailmaa. Kuinka eri tavoin seksuaalisuuteen suhtaudutaan? Sarjan toisessa kirjoituksessa kuullaan nepalilaisen nuoren ajatuksia.


Kambodžalainen tv-spektaakkeli murtaa seksitabuja

Aina ei tarvitse toistaa kaavaa ja olla tylsä, varsinkaan jos asiat voisi tehdä paljon hauskemminkin. Vai mitä mieltä olet tästä tv-ohjelmasta?


Vloggaaja Eetu Pesonen: Nuorena multa puuttui roolimalli

Yksi Suomen suosituimmista vloggaajista Eeddspeaks eli Eetu Pesonen kertoi Hurmalle muutaman totuuden itsestään ja maailmasta.