HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Sinulla on oikeus VAIKUTTAA

Sinulla on oikeus VAIKUTTAA!

…vaikuttaa nuoria koskeviin päätöksiin.

…todellinen mahdollisuus vaikuttaa sinua koskeviin suunnitelmiin ja päätöksiin seksuaaliterveysasioissa.

…olla mukana suunnittelemassa nuorten seksuaaliterveyden palveluja.

Nuoria ei saa jättää jälkeen!

Eduskunnan väestö ja kehitysryhmä ja Väestöliitto vaativat, että nuoria ei saa jättää jälkeen kestävässä kehityksessä.

Eduskunnan väestö ja kehitysryhmä ja Väestöliitto vaativat, että nuoria ei saa jättää jälkeen kestävässä kehityksessä. Nuorten asema on monilla mittareilla mitattuna paljon heikompi kun muun väestön, joten jotain tarttee tehdä. Viime vuonna valtioiden päättäjät rustasivat 17 tavoitteen listan, jotka maat aikoo saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Mielestämme nuoria ei huomioida tavoitteissa riittävästi, vaikka nuoria on puolet maailman väestöstä.

Kuitenkin se millaisen koulutuksen ja työpaikan nuoria saa vaikuttaa koko maailman kehitykseen. Tässä seksuaalioikeuksien toteutumisella on äärikeskeinen rooli: tytön on vähän vaikea käydä töissä, jos on saanut lapsen ennen kun täyttää 15. Ja raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot ovat 15–19 -vuotiaiden tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy! (Yleisin on itsemurhat)!!

Listasimme kahdelle sivulle ongelmat ja vaatimuslistan päättäjille. Lue, opi ja vaikuta!

Maailmanpankki sai neuvonanantajan homo- ja transkysymyksiin

Hurma onnittelee! Maailmanpankki on nimittänyt historiansa ensimmäisen neuvonantajan, jonka erikoisalana ovat seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset. Tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (hlbti) huomioimista pankin työssä.

Hurma ottaa kantaa ihmisoikeuksia rikkovaan translakiin!

Hurman mielestä kenenkään pidä joutua valitsemaan eri ihmisoikeuksien väliltä! Siksi Hurma vaatii, että Suomen translaista poistetaan lisääntymiskyvyttömyyttä käsittelevä kohta *.

Elokuvilla voi haastaa käsitykset sukupuolesta ja seksistä

- Jos minulla olisi vain yksi viesti, jonka haluaisin välittää, minun ei tarvitsisi tehdä elokuvia ollenkaan. Haluan herättää ihmiset ajattelemaan seksuaalisuutta, sukupuolirooleja ja seksiä ympäröivää asennemaailmaa, sanoo ruotsalainen elokuvaohjaaja Ninja Thyberg.

Hurman uusi kirjoitussarja sukeltaa syviin vesiin

#MunTarina´ssa nuoret pohtivat omaa seksuaalisuuttaan ja matkaansa aikuisuuteen. Miten seksuaalisuus näkyy mediassa ja kohtaavatko mielikuvat ja todellisuus? Millaisia vaikutuksia seksuaalikasvatuksen tai ehkäisyn puutteella voi olla ihmisten elämään? Tai ovatko kokemukset erilaisia eri puolilla maailmaa? Entä mitä tapahtuu jos asioista ei puhuta avoimesti? Sarjan ensimmäisessä tarinassa pohdiskellaan, mitä aikuisuus lopulta on.

Huomio, huomio: etsimme juuri Sinua!

Oletko 18–25-vuotias ja palat halusta muuttaa maailmaa? Olet ehkä luonteeltasi poliittinen lobbari, bloggari tai some-aktiivi? Tai ehkä mielenosoitukset tai vaikka hyväntekeväisyyskonsertin kasaaminen on sinun juttusi? Jos nyökyttelet vimmatusti tai vaikka vasta haaveilisit edellä mainituista, niin hae rohkeasti mukaan Väestöliiton uuteen nuorten työryhmään!

https://www.artsy.net/artist/zanele-muholi
SEKSIMYÖNTEISET TAITEILIJAT OSA 2.

Zanele Muholi

Hurman uusi juttusarja pureutuu taiteen maailmaan. Lue miten Zanele Muholi edistää seksuaalioikeuksia taiteen keinoin.

Seksimyönteiset taiteilijat osa 1.

Leah Schrager

Taiteen avulla voidaan rikkoa sukupuolistereotypioita ja kyseenalaistaa vallitsevia seksinormeja. Taide voi myös lisätä seksimyönteisyyttä ja positiivista suhtautumista seksuaalisuuteen. Yksi seksimyönteisistä taiteilijoista on Leah Schrager.

Hurma ottaa kantaa lapsiavioliittoihin Suomessa ja maailmalla

Hurma ottaa kantaa lapsiavioliittoihin Suomessa ja maailmalla! Hurman toimitus vaatii Suomea muuttamaan avioliittolakia niin, että alle 18-vuotiaiden avioliittoja ei sallita missään yhteydessä. Hurman toimitus toivoo, että Suomi painottaisi lapsiavioliittojen ehkäisyä myös kehitysyhteistyössään. Lue miksi:

Nämä kolme nuorta afrikkalaista muuttavat maailmaa

Päättäväisyydellään ja intohimollaan nämä nuoret vaikuttajat ovat jo nyt edistäneet nuorten asemaa sekä seksuaalioikeuksien toteutumista. Lue millaisia unelmia ja visioita heillä on tulevaisuudesta.

Teiniäidistä seksuaalioikeuksien puolestapuhujaksi

Nigerialainen Blessing Digha on kouluttanut #Choice4Life kampanjan kautta nuoria seksuaalisen väkivallan kohtaamisesta, turvattomista aborteista ja seksuaalioikeuksista. Mikä on saanut hänet ryhtymään nuorten äänitorveksi?

Väestöliitto: Nuorille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa

Väestöliitto lupaa yhteiskuntasitoumuksessaan nuorille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa.

Nuorten ajatuksilla ja mielipiteillä on väliä. Väestöliitto kannustaa ennakkoluulottomasti nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan omaan elämäänsä ja seksuaalioikeuksiinsa, sekä välittää heille tietoa erilaisista mahdollisuuksista olla aktiivinen toimija yhteiskunnassa. Samat vaikuttamismahdollisuudet koskevat myös maahanmuuttajia.

Etelä-Aasian kolmas sukupuoli kuvina

Shahria Sharmin kuvasi Intiassa ja Bangladeshissa hijroja eli kolmannen sukupuolen edustajia ja transihmisiä.

F-Y-I:

Maailman maista Ruandassa on eniten naiskansanedustajia.

Vaikka läpi harmaan kiven

Pakistanilainen Sadaf Ilyas, 25, jatkaa sinnikästä taisteluaan naisten oikeuksien puolesta, vaikka on joutunut jättämään sen vuoksi taakseen kaiken.

Näytä korttisi!

Onhan sulla jo oma valttikortti?

HURMA vaikuttaa!

Lennätimme nuoren vaikuttajamme, Jaana Tiirin, 19, Brysseliin ajamaan seksuaalioikeuksia. Miten Jaana selviytyi EU-virkamiesten kaupungissa?

HURMAn tekijä

”Olen -98 syntynyt tyttö Viikistä ja kuulun Ruudin Ydinryhmään. Ruuti on helsinkiläisten nuorten oma vaikuttamisjärjestelmä. Vaikutan mielelläni asioihin ja kuuntelen myös muiden toiveita. Itse kannatan erilaisia seksuaalisia suuntautumisia, koska se on jokaisen oma asia minkälainen on ja minkälaiseksi tulee. Jokaisella on oikeus vaikuttaa omiin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Ei kannata jäädä murehtimaan asioita, joita haluaisi parantaa.”

Siis mikä ihmeen YK?

Hurma tenttasi asiantuntijaa. Faktaa lyhyesti ja ytimekkäästi.

2:25

Videotentissä Saara Särmä

Feministi Saara Särmä:

”Suomessa patriarkaatti on kumottu, silti naisten on joskus vaikeaa seistä täysin rinnoin oman osaamisensa takana.”

Vilma Alina: Sukupuoliroolit voivat ahdistaa

Ei voi ikinä tietää, mitä yhden videon laittamineen Youtubeen voi saada aikaan. Vilma Alinalle se avasi musiikkiuran ja poiki levytyssopimuksen. Netti voi kuitenkin myös altistaa arvostelulle ja ikäville kommenteille.

HURMAn tekijä

"Jokaisella on oikeus rakastaa. Maailmalla, Suomessa, omassa kaupungissaan ja omassa elämässä. Jokaisella on oikeus rakastaa ketä tahansa. Jokaisella on oikeus olla rakastamatta. Kaikkialla."

3:22

Jessica Bumba, 16v.

Sambiassa homoseksuaalisuus on kielletty ja aiheesta puhuminenkin voi nuorille olla vaikeaa. Mitä mieltä Jessica on homoista?

HURMAn tekijä

"Haluan tehdä muutoksen auttamalla lapsia, sillä he ovat meidän tulevaisuus. Olen ollut vuoden vapaaehtoistöissä Meksikossa, jossa työskentelin paikallisessa päiväkodissa lapsien kanssa."

1:36

Feministi Saara Särmä:

”Kehtaamista voi harjoitella monella tavalla. Kahvilassa voin itse päättää haluanko leipääni sipulia vai en. Kyse on itsemääräämisoikeudesta.”

HURMAn tekijä

"Maailma ja ihmiset sen sisällä eivät tule koskaan muuttumaan, jos kukaan ei niitä yritä muuttaa. Loppujen lopuksi maailmaan vaikuttaminen on tavattoman helppoa. Se voi lähteä siitä, että puuttuu metrossa rasistiseen huuteluun tai pitää koulussa esitelmän epäkohdasta, joka on itselle tärkeä."

Hurma luki Jenni Pääskysaaren kirjan Tyttö sinä olet... Kirjan takakannan mukaan se on "voimakirja kaikille tytöille". Mutta miksi tyttöydestä pitää kirjoittaa?

Terveisiä maailmalta

Sitora on rohkea nuori nainen Keski-Aasista! Lue, millainen maailma on Sitoran silmin.

HURMAn tekijä

"I’ve had sex education in the school. They told us about sexual discrimination, the right to say no to sex and about rape cases."

F-Y-I:

Maailmanlaajuisesti 62 miljoonaa tyttöä ei pääse kouluun.

F-Y-I:

18 maailman valtiossa on voimassa laki, jonka mukaan aviomiehellä on oikeus estää vaimoansa työllistymästä ja tekemästä töitä.

F-Y-I:

Yli 60 prosenttia intialaisista lapsista uskoo, että jos resursseja on vähän, on parempi kouluttaa poika kuin tyttö.