HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Nuorten oikeudet lääkärin vastaanotolla

Lääkärin vastaanotolla

Nuorten oikeudet lääkärin vastaanotolla

Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halonen vastaa kiperiin kysymyksiin seksistä ja seksuaalioikeuksista.

Mitä oikeuksia nuorella on lääkärin vastaanotolla?

Nuorella on samat oikeudet kuin aikuisellakin. Nuorella on oikeus saada lääkäriltään asiallista tietoa ja palveluita ilman, että lääkäri vähättelee tai alkaa moittia. Nuoren asioista ei kerrota vanhemmille ilman lupaa.


Mitä vastaanotolla tapahtuu?

Lääkäri yleensä ensin kyselee siitä, mikä vaivaa. Lääkärin pitäisi kuunnella rauhassa keskeyttämättä. Jos on tarve tehdä tutkimuksia, pitää lääkärin ensin kertoa, mitä hän on tekemässä ja miksi. Itse tutkimus kuuluu tehdä hellävaraisesti. Lopuksi käydään läpi hoito ja suunnitelmat. Lääkäriin mennessä kannattaa kirjoittaa ylös kaikki kysymykset, jotta ne varmasti muistaa vastaanotolla.


Minne olen yhteydessä, jos epäilen seksitautia?

Voit olla suoraan yhteydessä omaan terveysasemaasi, eli varata ajan lääkäriltä tai ehkäisyneuvolan hoitajalta. Isoissa kaupungeissa on myös sukupuolitautien poliklinikoita, joista osaan voi mennä varaamatta aikaa. Myös yksityiselle lääkäriasemalle voi mennä, silloin täytyy kuitenkin käynnistä maksaa.


Mistä varaan ajan, jos haluan jutella ehkäisystä tai muista seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista?

Eri kunnissa on erilaisia tapoja. Kunnasta voi löytyä nuorten oma nuorisoneuvola tai kaikenikäisille tarkoitettu ehkäisyneuvola. Tietoa löytyy oman kunnan internet-sivuilta. Kouluterveydenhoitaja voi myös auttaa. Joissain kouluissa kouluterveydenhoitaja voi myös aloittaa hormonaalisen raskauden ehkäisyn.


Mitä seksuaalioikeudet merkitsevät sinulle?

Seksuaalioikeudet ovat tärkeitä ihmisoikeuksia ja ne kuuluvat aivan kaikille. Jotta oikeudet varmasti toteutuvat, meidän kaikkien täytyy osata vaatia ja vaalia niitä.


Kysymyksiin vastasi Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halonen


Kasvokuva lääkäri Miila Halosesta

Katso myös

HURMA kyselee! Mitä nuoret haluavat lääkäriltä?

Kysyimme Demi.fi-käyttäjiltä, millaisia vinkkejä he haluaisivat antaa lääkäreille, jotta vastaanotto olisi nuoresta mahdollisimman mukava.