HURMA on lehti seksuaalioikeuksista

Kirja-arvostelussa Tyttö sinä olet


Hurma luki Jenni Pääskysaaren kirjan Tyttö sinä olet... Kirjan takakannan mukaan se on "voimakirja kaikille tytöille". Mutta miksi tyttöydestä pitää kirjoittaa?

KIRJA-ARVOSTELU

Kirja, joka vaalii tyttöjen oikeuksia

Jenni Pääskysaaren Tyttö Sinä Olet… on kirjan takakansitekstin mukaan ”voimakirja kaikille tytöille”. Se koostuu useista kirjoituksista, joissa pohditaan, minkälaisia tytöt ovat. Lisäksi kirjassa on vieraskirjoittajia ja muun muassa kertomuksia merkittävistä naisista ympäri maailmaa.

Tyttöjen ja naisten asema on jo pitkään ollut puheenaiheena Suomessa sekä muualla maailmassa. Viimeisen vuosisadan aikana naisten asema on parantunut paljon, mutta kuitenkin on vielä matkaa tasa-arvoon miesten ja naisten välillä – jopa Suomessa. Tästä syystä Tyttö Sinä Olet… on mielestäni tärkeä kirja etenkin nuorille tytöille. Omasta puolestani voin sanoa, että ainakin minä olisin hyötynyt paljon Pääskysaaren teoksesta nuorempana. Ja vaikka olenkin jo aikuisuuden rajalla, oli teoksen lukemisesta vieläkin hyötyä minulle.

Teos käsittelee monia asioita, esimerkiksi seksuaalisuutta, tyttöihin liittyviä stereotypioita ja sitä, mitä sana feministi oikeasti tarkoittaa. Monista näistä asioista ei aina keskustella avoimesti. Se on harmillista, koska mielestäni etenkin nuorten tyttöjen olisi hyvä tietää niistä. Tytöillä ja kaikilla nuorilla on myös oikeus tietää esimerkiksi seksuaalioikeuksistaan. Kirja tiedottaa oikeuksista erityisesti tytöille.

Tunnen monia naisia, joilta kuulee usein stereotyyppisiä kommentteja toisista naisista. He saattavat todeta, että kaikki ”naiset rakastavat draamaa” tai että ”naiset ovat miehiä huonompia tietyissä asioissa.” Tietenkään nämä kommentit eivät tarkoita pahaa, vaan ne johtuvat lähinnä tietämättömyydestä. Jos tällaisten asioiden sanojat lukisivat kirjoja kuten Tyttö Sinä Olet… ja oppisivat kirjassa olevista asioista, ehkä lähitulevaisuudessa tällaisia kommentteja ei kuulisi ainakaan naisilta. Jos tytöt ja naiset olisivat enemmän perillä omasta asemastaan ja oikeuksistaan, ehkä myös naiset ja miehet olisivat pian tasa-arvoisia Suomessa.

Suomessa tytöillä ja naisilla on hyvät oltavat, paljon paremmat kuin monissa muissa maissa. Meidän ei tarvitse huolehtia koulutuksen saamisesta tai lapsiavioliitoista, vaan enemmistö meistä voi kasvaa rauhassa tytöistä naisiksi. Tällaisesta kirjasta olisi ehkä siis vielä enemmän hyötyä muualla maailmalla kuten esimerkiksi Intiassa, jossa tyttöjen ja poikien kohtelussa on suuria eroavaisuuksia. Intiassa tyttöjä usein opetetaan tekemään kotitöitä ja välttämään pimeällä kulkemista, mutta poikien ei tarvitse huolehtia sellaisista asioista. Pääskysaaren käsittelemät asiat ovat niin universaaleja, että tytöt kansalaisuudesta riippumatta hyötyisivät tällaisesta teoksesta. Tyttöydestä lukeminen varmasti aiheuttaisi sen, että tytöt tiedostaisivat oman asemansa paremmin ja huomaisivat, jos on tarve muutokselle.

Tieto on valtaa, ja vallalla voi vaikuttaa. Tästä syystä kirjat kuten Tyttö Sinä Olet… ovat voimakkaita ja tärkeitä. Ne opettavat tyttöjä odottamaan tasa-arvoista kohtelua. Ja jos tytöt ja naiset eivät hyväksyisi epätasa-arvoisuutta, tyttöjen ja naisten asema paranisi varmasti aika nopeasti ympäri maailman.


Jenni Pääskysaari: Tyttö Sinä Olet… Otava, 2015. 


Saija Tarrimaa ja Tyttö sinä olet -kirja

Kirjan arvosteli Saija Tarrimaa, 18v., Heinolasta.

Katso myös

Hurma ottaa kantaa lapsiavioliittoihin Suomessa ja maailmalla

Hurma ottaa kantaa lapsiavioliittoihin Suomessa ja maailmalla! Hurman toimitus vaatii Suomea muuttamaan avioliittolakia niin, että alle 18-vuotiaiden avioliittoja ei sallita missään yhteydessä. Hurman toimitus toivoo, että Suomi painottaisi lapsiavioliittojen ehkäisyä myös kehitysyhteistyössään. Lue miksi:


Mikä yhdistää Madonnaa, Hilary Clintonia ja naapurin tyttöä?

Maailma tarvitsee käyttöönsä kaikkien nuorten potentiaalin. Ainakin yksi este tyttöjen koulunkäynnille on helppo poistaa.


Hurma onnittelee Kolumbiaa tasa-arvoisen avioliittolain johdosta!

Kolumbiassa maan korkein tuomioistuin on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot.